“Pidetään kiinni siitä, mitä on sovittu.”
sovittuun aikaan
Meille on tärkeää, että sovitusta pidetään kiinni. Kuorma on perillä silloin, kun on sovittu, eikä siinä ole mitään mutisemista. Se on just, eikä melkein meille. Aina.
sovitussa paikassa
Ihan yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää, on olla juuri siellä, missä pitää. Matkalla voi olla monenlaisia mutkia, mutta meidän tehtävä on pitää huoli siitä, että näin tapahtuu.
sovitulla tavalla
Just, eikä melkein tarkoittaa sitä, että kuljetus hoidetaan alusta loppuun niin kuin on sovittu. Aina, joka kerta ja poikkeuksetta. Eihän se muuten olis just, eikä melkein.
“Pitää haluta nähdä vaivaa”
ei mennä sieltä, missä aita on matalin
Ammattiylpeys ei ole mitään hienostelua. Se on sitä, että rakastaa sitä, mitä tekee ja haluaa tehdä sen niin hyvin, kuin olla ja voi. Että asioiden eteen näkee vaivaa, eikä etsi oikopolkuja. Joku voi ajatella, että tämä meidän “ohjaamon oranssi ilotulitus” on tyhjänpäiväistä koreilua, mutta me emme näe asiaa niin. Ohjaamossa vietetään paljon aikaa ja on tärkeää, että siellä viihtyy. Ja ihan samalla pieteetillä me suhtaudumme hommaan muutenkin. Meille on tärkeää, että asiakas saa sitä, mitä tilaa. Tai vähän enemmän.
”Enemmän elämäntapa, kuin työ.”
Sitä helposti näkee vain autojen oranssin ilotulituksen, mutta meille tässä kaikessa on kyse paljon tärkeämmästä. Tämä yritys on meidän perhe ja kaikkea tekemistämme ohjaa sellainen kunnioitus ja arvostus, kuin perhettä kohtaan kuuluukin ohjata. Ihan yhtä tärkeää meille on tyytyväinen asiakas ja että asiakas saa juuri sen, mitä on sovittu, silloin kun on sovittu ja mielellään vähän enemmän.
“Huomenta Suomi, hyvin pyyhkii!”
PERHEYRITTÄJYYTTÄ JO REILUT 40 VUOTTA!
Jussinmäki & Kettunen on perustettu 1979, pitkät perinteet ja vahva arvopohja valavat kaikkeen tekemiseen hyvän pohjan. Ihan pelkkää ruusuilla tanssimista tämä kuljetustouhu ei aina ole, matkalla on monia mutkia, mutta aina on selvitty ja selvitään vastakin.
Äidin ja isän luoma arvopohja, asiakkaat ja kokemus tarjoavat selkänojaa silloin, kun stressi meinaa iskeä. Ja jos ei muu auta, niin oranssista väristä saa voimaa – ja volyymiä kääntämällä kopissa ei kuule omia ajatuksiaankaan, joten voi sanoa, että meillä on täällä Uuraisilla kaikki hyvin!